KV-II SV-II
Talvikuningas
"Viljo"
suomenhevonen, ori
s. 13.02.2022, 6v ikääntyy satunnaisesti
ruunikonkimo AaEEGg, 152cm
VH22-018-0862
omistaja Aino VRL-15108
kasvattanut J-P. Ruotsi evm
koulupainotteinen
Vaativa A
Luonne
Viljo tuli meille lähinnä yllätyksenä ja vahingossa, kun naapuritallin hieman vanhempi omistaja oli ostanut mielessään kivan ruunan, mutta yhden vahinkovarsan jälkeen totesi ongelman piilevän Viljossa, joka ei ollut ruunausta nähnytkään. Omistaja tiesi kuitenkin meidän olemassaolostamme ja kiltin orin ruunaus tuntui hänestä turhalta ja niin hän tarjosi Viljoa meidän pihamme koristeeksi. Enhän minä osaa näin komeista tapauksista niinvaan kieltäytyä.
Tallin sarjasydämiensulattaja Viljo kiinnittää katseet ensin ulkonäöllään ja jättää jälkensä kaikkien sydämiin hienolla luonteellaan. Viljo huutelee pihan poikki niin hevos- kuin ihmistovereilleen ja on suhteellisen jatkuvasti äänessä. Se on suorastaan valloittavan suloinen, eikä kellään ole vielä luonteen puolesta muuten ollut pahaa sanottavaa. Oriilla on kuitenkin harvinaisen pahana tapana välillä aamuisin tulla vastaan tallin parkkipaikalla ja päivällä löytyä naapuritarhan portilta viettelemässä tammoja.
Hoidettaessa Viljo on mitä mukavinta seuraa. Ori tykkää kuunnella, kun hoitaja puhuu keskenään tai muille, tai miksei vaikka Viljonkalle suoraan. Ori on myös hieman herkkä kerjäämään ylimääräisiä namusia, ja kukapa noin suloiselle naamalle sanoisi ei. Välillä keskittyminen herpaantuu ohikulkijoihin, joille on melkeinpä pakko höristä. Varustus ja hoito sujuu aina mutkattomasti, mitä nyt ori vähän mulkoilee, kun mahaansa kosketaan. Kengittäjän kanssa hieman varautunut ja arka, muttei sinänsä vaaraksi itselleen tai muille.
Viljo on oikea kouluratsastusvelho. Vaikka ori onkin hieman kankean näköinen ja vaatii välillä pidemmät alkuverryttelyt, se rakastaa työskentelyä ja toimii lähes automaattisesti. Välillä sitä saa toki ajaa hieman eteenpäin, sillä verkkaisuus ja rauhallisuus kuuluu ykköstoimenpiteisiin päivästä riippumatta. Kevyt edestä ja helppo koota ja purkaa lähes kaikkien alla, eikä ori pistä pahakseen ratsastajan virheistä. Viljolla on kuitenkin taipumusta alittaa aita aina kun pystyy (eikä pelkästään keskellä yötä), ja se tarvitsee usein ratsastajan tukea tehdäkseen tehtävät tunteella ja tosissaan. Erityisesti keväisin Viljolta kuitenkin löytyy paljon ylimääräistä energiaa, jolloin ratsastusta kannattaa edeltää pienellä juoksutuksella, ellei halua testata rodeopukkien voimaa selästä käsin.
Maastoon Viljoa ei niin vain kannata yksin lähettää, vaan mukaan on hyvä ottaa vähintään yksi toveri. Parhaiten ori kulkee metsikössä suuremmassa porukassa, se arkoo metsän ääniä ja säpsyy ennenäkemättömän paljon. Laukkakisaan sitä ei myöskään kannata haastaa, sillä ori ottaa sen valitettavan tosissaan, purren kiinni kuolaimeen ja pistäen kutosen silmään.
Sukutaulu & jälkeläiset
i. Talviyö vrn 156cm |
ii. Lumipallo m 158cm | iii. Lumi-nen |
iie. Ässähai | ||
ie. Rosmariina trt 157cm | iei. Koriantero | |
iee. Juhannustaika | ||
e. A.R. Janita mkm 150cm |
ei. Kaihoisa m 159cm | eii.Kainostus |
eie. Valo | ||
ee. Jennastiina rtkm 146cm | eei. Jupiter | |
eee. Kris-tiina |
isälinja -
emälinja -
Isä Talviyö oli varsasta kuolemaansa asti omistajansa silmäterä. Vaaleanruunikko ori komeili 156cm korkuisena koulukentillä - satunnaisesti mielenvirkistykseksi estekisoja suorittaen. Ori hurmasi niin ulkonäöllään kuin luonteellaan, jonka se onnistui periyttämään vahvasti jälkeläisilleen. "Taavi" siirtyi paremmille laitumille 15-vuotiaana pahan ähkyn saattelemana.
Isänisä Lumipallo oli kaikessa humoristisuudessaan komea musta, 158-senttinen vanhan liiton kouluhevonen. "Luoti" oli nimensä mukaan vauhdikas ja varmajalkainen suorittaja, joka pisti kisakentillä parastaan ja vei kotiin palkinnon kuin palkinnon. Se oli niin näyttävä kuin kiltti, naurattaen kaikkia omia ihmisiään hullunkurisella luonteellaan.
Isänemä Rosmariina oli päätynyt kasvattajan käsiin kuin vahingossa. Ratsastuskoulutaustainen tummanrautias, 157-senttinen hurmaava neitokainen, joka siirtyi viettämään eläkepäiviään vielä viimeisen varsansa jälkeen. "Riina" jätti jälkeensä kauniita ja tasaisia varsoja, jotka hurmasivat omistajansa totaalisesti. Vaikka Riina oli lähinnä käytössä tuntitoiminnassa, oli se useamman aloittelevan kilparatsastajan ensimmäinen kisahevonen, vaikkei se suuremmin mitään saavuttanutkaan.
Emä A.R. Janita oli omanarvonsa vahvasti tunteva, erityisen kaunis mustankimo, 150cm korkea tamma. "Janita" ei ollut erityisen vahva kisahevonen luonteensa vuoksi - se ei erityisemmin nauttinut vieraiden hevosten seurasta ja kisapaikkojen häly kävi sille liiaksi. Kotikentillä Janita oli kuitenkin vahvasti monen suosikki, vaikka tamma esitti useasti omia mielipiteitään. Janita ei jättänyt kuitenkaan kylmäksi ja haastavan tamman puolelleen voittaminen sai aikaan sellaisen voitontunteen, ettei sanotuksi saa.
Emänisä Kaihoisa peri oman vahvan
omanarvontunteensa isältään ja jatkoi perinnettä jakamalla sitä myös omille
varsoilleen. Uljas musta kaikessa 159-sentin komeudessaan oli kuitenkin
todellisen kiltti hevonen, joka suotiin aloittelevienkin ratsastajien käsiin. "Kalle"
osasi vaikka minkälaisia koulukiemuroita ja hyppäsi myös mielellään esteen kuin
esteen.
Emänemä Jennastiina oli tallipihan kaunein
kukkanen. Rautiaankimo pienhevostamma oli mitä suloisin ja mukavin hevonen,
vaikkei siitä ratsuksi juuri ollut. "Jennin" ratsunura loppui ennen aikojaan
vakaviin selkäongelmiin, jotka estivät sen todellisen potentiaalin löytymisen.
Jenni toimi lähinnä lasten talutusratsuna ja käsihevosena maastoreissuilla,
mutta tamma oli näennäisen onnellinen omaan loppuunsa asti.
s. 04.01.23 o. Hautavaaran Kaikkivaltias tammasta Hillerin Helvikki
s.00.00.00 t/o. Jälkeläisen nimi tammasta
Kisakalenteri
Viljo kilpailee kouluratsastusta porrastetuissa.
Tasolla 3/6 - ominaisuuspisteet: 1121.31
kuuliaisuus & luonne: 531.55
tahti & irtonaisuus: 589.78
Kouluratsastus
21.11.22 Tiikeriluola VaA 4/36
Näyttelyt
Päiväkirja
00.00.00